maanantai 27. maaliskuuta 2017

VHF kurssi lauantaina 13.5.2017 peruuntuu !

Lauantaille 13.5.2017 suunniteltu VHF radiolupakurssi peruuntui ! ! !

Ilmoittautumisia tuli määräaikaan mennessä liian vähän, jotta kurssia olisi voitu järjestää.

 
 

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Kirrepilkkitapahtuma Heinola Rautjärvi lauantaina 1.4.2017

Pienen pyytäjät ry järjestää omatoimi- ja omakustannetapahtuman Heinolan Rautjärvellä.

Pyritään paikalle klo 9 ja kalastellaan fiilisten mukaan. Omat eväät.

Järvellä saaliskalana on kirjolohi, joita ongitaan joko passiiviongella (ns ootto-onki) tai aktiivipilkillä.

Paikanpäälle katuosoite on Karpalolammentie Heinola eli Heinolaan saavuttaessa ajetaan Tampellantietä ensin Stora Ensoa kohti ja vanhan reumasairaalan kohdalta käännytään mäkeen ylös vasemmalle Pikijärventielle, josta aikanaan kääntyy oikealle Karpalolammentie. Huomioitavaa on, että Rautjärvi on kahdesta pilkkijärvestä se jälkimmäinen eli ensimmäisenä tienvarrella oikealla on Venejärvi johon vain vähän talvisin tuki-istutetaan kaloja. Kartta jossa em. käännökset näkyy:





































Jokainen hankkii itse kalalupansa, jotka maksetaan nykyisin etukäteen
täällä olevien ohjeiden mukaan
http://www.heinola.fi/rautjarven-kalastusalue




Pienen pyytäjät ry whatsup keskusteluryhmä

Löytyykö pienen pyytäjät jäsenien taskusta älypuhelin? 

Asenna älypuhelimeesi sovellus nimeltä WhatsApp. Käyttääksesi WhatsAppia tarvitset yhteensopivan puhelimen (Windows Phone, Symbian, Nokia S40, Android, iPhone, Blackperry) sekä datapaketin kännykkäliittymääsi.

Ohjelman avulla voit viestitellä ilmaiseksi kalakuulumisia kavereidesi kanssa ja pienen pyytäjät ry Mikon puhelimeen on perustettu keskusteluryhmä nimeltä pienen pyytäjät.
Keskusteluryhmässä on tällä hetkellä kymmeniä jäseniä ja ryhmään viestin kirjoittamalla kaikki näkevät viestin kerralla. Näin on helppo tehdä vaikka nopea kartoitus ketkä on lähdössä merelle lohen perään tai vaikkapa uistelukilpailuihin. Samalla tietous muista seuran jäsenistä samoilla paikoilla mahdollistaa esimerkiksi enemmissä määrin joukkuekisaporukoiden kasaamisen. Muista kuitenkin ryhmään viestiä lähettäessäsi, että viestin näkee samalla kymmenet muut joten pyritään pitämään keskustelu asiapitoisena kuitenkaan pilkettä silmäkulmassa unohtamatta ettei mene liian totiseksi.

Laita Mikolle tekstarilla nimesi ja puhelinnumerosi, niin hän lisää sinut ryhmään jollet jo siellä ole. Mikon nro on 0406214759

Tässä vielä ohjelman helppo asennus- ja käyttöönotto-ohje









HUOM. WATSAPP OHJELMA EI KORVAA PERINTEISTÄ TXT VIESTIÄ SEURAN TIEDOTUSKANAVANA ELI SE PYSYY JATKOSSAKIN BLOKIN OHELLA VIRALLISENA TIEDOTUSREITTINÄ. 

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Pilkkikilpailut sunnuntaina 26.3.2017

Pienen Pyytäjät ry perinteiset pilkkikisat sunnuntaina 26.3.2017 klo 9 alkaen paikkana Lahden Vesijärvi.

Lähtö mukkulan uimarannalta, jossa myös tarjolla makkaraa ja virvokkeita.

Osallistumismaksu aikuisilta 5 € per nenä, jolla katetaan osa komeiden palkintojen hankinnasta!

Kaikki mukaan!

Pienen Pyytäjät toimintasuunnitelma sekä joitain päivämääriä vuodelle 2017

Pienen Pyytäjät ry hallitus järjestäytyi 8.3.2017 ja päätti, että vuonna 2017 pyritään edesauttamaan seuraavien tapahtumien toteutumista:


  • Seuran jäsentenväliset pilkkikilpailut sunnuntaina 26.3.2017 lähtö klo 9 Mukkulan rannasta
    paikalle järjestetään makkaraa, kahvia ja pullaa sekä hienot palkinnot, osallistumismaksu 5€ per nenä.
  • Kirjolohipilkkitapahtuma omakustanne ja kimppakyytimatkana lauantaina 1.4.2017 Heinola Rautjärvi, jokainen hankkii omatoimisesti kalastusluvan
  • VHF kurssin järjestämistä selvitetään - tavoite järjestää kurssi kevät 2017
  • Onkikilpailun järjestäminen kesällä 2017
  • Seuran kalatreffit keskiviikkoisin klo 17:30 alkaen (kts tarkemmin kalatreffit välilehti - Hauki 17.5; kuha I 28.6; kuha II 19.7, lohitapahtuman aika ja paikka vielä avoin). Seuran cup tapahtumien touko-heinäkuu lähtö Lahti Marinan ranta
  • Heittokalastustapahtuman tai -kilpailun järjestäminen syyskuussa
  • Seuralle pyritään perustamaan facebook sivusto kevät-kesä 2017
  • Watsapp keskusteluryhmän luonti älypuhelinten käyttäjille (jäsenet voivat viestitellä ja keskustella kalastusharrastukseen liittyen halutessaan)